Wednesday, December 4, 2013

Long time no post

Edellisestä päivityksestä on taas vierähtänyt "tovi". Toisaalta se on ihan positiivinen ongelma, ettei ole ns. aikaa päivitellä blogia :-)

Opiskelu on lähtenyt kunnolla käyntiin, ja vaikka jaksossa on vain muutama kurssi, teettävät ne ihan kiitettävästi työtä. Tässä vaiheessa huomaa myös, että ekstra-aika minkä joutuu käyttämään kieliopin tarkistamiseen ja viilaamiseen on kohtuullisen suuri. Puolentoista vuoden päästä kirjoitettava lopputyö on mahdollista tehdä hollanniksi tai englanniksi - ja toivon todella, että löydän ryhmän (kyllä, lopputyö tehdään neljän hengen ryhmissä..) joka sen englanniksi suostuu tekemään. Hollanti sujuu kyllä, mutta aika kaukana ollaan vielä siitä tasosta, että heti ekalla yrittämällä syntyisi virheetöntä tekstiä.

Toinen työllistänyt asia on sivuprojekti, omena.nl, jonka kautta yritän hollantilaisille tehdä tutuksi miltä hyvä siideri maistuu :)

Parin viikon päästä on onneksi lentoliput Suomeen, ja pääsee hetkeksi hengähtämään ennen uuden vuoden aloitusta. Seuraava stressin aihe onkin sitten maaliskussa olevat häät - onneksi tässä on vielä hyyyyvin aikaa :-D